Tilitys, osa V

Nonniih.
Aluksi asia, joka minun piti tehdä jo viikonloppuna, mutta erinäisistä mummojuhlista johtuen en sitä saanut aikaiseksi: kommenttia siitä AKM-keikasta. Täytyy nyt vielä todeta, että minulle jäi siitä oigeen hyvä viilis. Tietysti ei oo ihmekään tuo, kun olin jo sen Suaven Tötterön jälkeen ihan täpinöissäni ja sit mentiin vetäseen se Weebberi, niin olin sitten aika hyper. Tottahan siellä sattui ja tapahtui, olishan se tietty ihan kivaa jos aina keikoilla soitettaisiin täydellisesti, mut missäs se jännitys sitten olis...

Tuon jälkeen kun tosiaan tuntuma oli niin mukaisa, niin paluu arkeen tänään aamupäivällä tuntui sitäkin karmeammalta. Hemmetti, en oo tajunnutkaan, että mulla on tapana soittaa tuommoista p*#¤aa, puhumattakaan siitä, et se oikeasti tuntui todella pahalta, kun ei pystynyt hoitamaan omaa osuuttaan ja tiesin, että treenit tökki juuri sen vuoksi. Olen siis erittäin anteeksi tämän johdosta (=veri sori), ja oikeesti yritän kovasti saada sen roskan toimimaan.

Sitä kun tämän ihmisen äly ei riitä tajuamaan, mitä ennenkin olen näiden uuden musan biisien yhteydessä miettinyt: Kuka penteleen pölvästi säveltää musiikkia, joka on halvatun hankalaa soitettavaa, ja kuulostaa joka tapauksessa järkyttävän hirveeltä vaikka sen soittaisikin oikein?

Lopuksi vielä pitkästyneiden hetkienne ratoksi (sillä kukas tämmöistä lukisi, jollei olisi erittäin tylsistynyt?) lainaus siitä, mitä harjoituksissa päädyin höpisemään, kun kehittelimme luovan eläimellisiä kielikuvia kappaleestamme. Mieleeni tosiaan tulivat kovasti Lovecraftin kammottavat kauhunovellit älyttömine olioineen, tähän tyyliin:

“They seemed to be enormous, iridescent cones, about ten feet high and ten feet wide at the base, and made up of some ridgy, scaly, semi-elastic matter. From their apexes projected four flexible, cylindrical members, each a foot thick, and of a ridgy substance like that of the cones themselves. These members were sometimes contracted almost to nothing, and sometimes extended to any distance up to about ten feet. Terminating two of them were enormous claws or nippers. At the end of a third were four red, trumpet-like appendages. The fourth terminated in an irregular yellowish globe some two feet in diameter and having three great dark eyes ranged along its central circumference. Surmounting this head were four slender grey stalks bearing flower-like appendages, whilst from its nether side dangled eight greenish antennae or tentacles. The great base of the central cone was fringed with a rubbery, grey substance which moved the whole entity through expansion and contraction.” (HP Lovecraft, “The Shadow Out of Time”)

VJ